Arttu Wiskarin jymy-yllätys: Syksyllä Olympiastadionin konsertti!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja Arttu Wiskari on noussut muutamassa vuodessa Suomen suosituimpien miestähtien joukkoon, sillä hänen hittinsä soivat nykyisin radioaalloilla taukoamatta. Myös keikat ja kiertueet ovat olleet menestyksiä, joten nyt hän on päättänyt ottaa seuraavan suuren askeleen.

Suomen suosituin hiphop-tähti Cheek täytti viime vuonna Helsingin Olympiastadionin kahteen kertaan, ja nyt Arttu Wiskari seuraa näyttävästi räppärin jalanjäljillä. Hän nimittäin ilmoitti tänään esiintyvänsä Helsingin Olympiastadionilla loppukesästä, lauantaina 15. elokuuta.

Jättikonserttiin tulee myyntiin peräti 38.000 lippua, mutta Arttu Wiskari uskoo vetovoimaansa ja konserttien loppuunmyyntiin. Hän paljasti Staralle, että konsertin kohderyhmä on mietitty valmiiksi. Hän toivottaa Sirpa-hittinsä merkeissä paikalle erityisesti suomalaiset Sirpat.

– Selvitin, että Suomessa on noin 40.000 Sirpaa. Uskon, että puolet tulevat paikalle ja näin saamme stadionin jo puolilleen. Tiedän, että myös muun nimiset löytävät paikalle ja toivon myös Dancing on Ice -fanien saapuvan konserttiin sankoin joukoin, Arttu Wiskari kertoi Staralle.

Mikäli Olympiastadionin konsertti myydään loppuun, on Wiskari luvannut siirtää konsertin suurempiin tiloihin Tukholman Globen-areenalle, jonne yleisö kuljetetaan veloituksetta Viking Linen ja Silja Linen aluksilla. Laivamatkojen kustannukset katetaan laivoilla myytävällä verovapaalla alkoholilla, jonka ansiosta useimpien konserttivieraiden ei tarvitse käydä Alkossa kuukausiin. Konserttiliput tulevat myyntiin myöhemmin keväällä.