Karmaiseva bussireissu – matkustaja kuvasi näyn videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Vancouverissa linja-auton kyytiin hypänneet matkustajat säikähtivät pahan päiväisesti huomatessaan, että bussissa ei ollut kaikki kohdallaan. Eräs matkustajista havaitsi valtavan nestevuodon, joka syöksi verta muistuttavaa nestettä auton sisälle seiniä pitkin.

Huolestuneet matkustajat pyysivät kuljettajaa pysäyttämään linja-auton. Kyydissä ollut matkustaja on kuvannut videolle näyn, joka muistuttaa kohtausta kauhuelokuvasta. Pelästyneet matkustajat yrittivät vältellä ”veristä” lammikkoa ja anelivat kuljettajaa pysäyttämään.

Lopulta bussi kaarsi pysäkille ja matkustajat poistuivat sen kyydistä. Metro-lehden mukaan Kanadassa toimiva liikennöitsijä Translink on kertonut, että linja-autoon vuotanut neste oli hydrauliikkanestettä, eikä se ole tulenarkaa tai ihmiselle haitallista. Yhtiö vakuuttaa, että vika on saatu korjattua, eikä se vaatinut linja-auton tai kuljettajan manaamista.