Naisen talo on riivattu? Selittämättömiä asioita videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Brittiläisen Donna Ayresin elämää on vuosien ajan piinannut poltergeist. Ayres on kuvannut useita videoita asioista, joita hänen asunnossaan tapahtuu. Kattolamput keinuvat itsekseen, kahvikupit ja aterimet liikkuvat ja peilien edessä olevat esineet kääntyilevät.

Ayres kertoi, että hän on tuntenut jonkun läsnäolon asunnossa ja yön aikana hänen vartaloonsa on ilmestynyt raapimisjälkiä. Lancashiressa asusteleva nainen kertoi Daily Mail -lehdelle, että hän on joutunut muuttamaan viisi kertaa poltergeistin takia.

Donna kertoi, että hän epäilee poltergeistin olevan hänen edesmennyt veljensä, jonka kanssa hänellä oli riitaisa ja katkera suhde. Ayres pitää myös mahdollisena sitä, että talon entinen asukas on jäänyt kummittelemaan asuntoon. Naisen kuvaamia ilmiöitä on vaikea selittää järjellä.

Poltergeistin piinaama nainen kertoi, että hän ei ole enää jaksanut hämmästellä hänen ympärillään tapahtuvia asioita. Ayres toivoo, että hän saisi apua asiantuntijalta, sillä hän pelkää turvallisuutensa puolesta. Myös Donnan puoliso Jason Heys on todistanut videoilla nähdyt ilmiöt.