Vaimo hätisti miehen peleineen kellariin – ei käy sääliksi!

Koti & Asuminen · Annukka Heikkilä

Osalla naisista saattaa olla tarkka maku ja silmä sisustuksen suhteen. Sisustukseen eivät aina välttämättä sovi miehen tavarat ja huonekalut, jolloin niille on keksittävä oma paikkansa. Eräs rohkea mies sai käskyn piilottaa kaikki nörttitarvikkeensa kellariin, mutta hän alkoikin salakavalasti piilottelemaan pieniä pelifiguureja ympäri taloa.

Mies oli vienyt kellariin lähes kaiken, mutta muutaman pienen esineen hän oli kuitenkin kiusallaan piilottanut kauniisti sisustettuun taloon. Ohhaibreadcast-nimimerkkiä käyttävä Imgur-käyttäjä on julkaissut hauskan kuva-albumin, jossa hän esittelee piilottamansa pienet esineet.

Osa ihmisistä saattaa ajatella, että nainen on liian jyrkkä miestä kohtaan hätistäessään hänen pelitavaransa kellariin. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Mies esittelee toisessa albumissaan kellarin, joka on todella upea. Mies on tehnyt siitä oman valtakuntansa ja kellarissa on monen huoneen verran erilaisia pelejä, pelikonsoleita ja keräysesineitä.

Guerrilla War

Gentlemen, I bid you welcome, to The Great Nerd Bunker

Uusimmat