Emily Ratajkowski riisui paitansa – poseerasi kuin 70-luvulla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippumallina ja näyttelijänä tunnettu Emily Ratajkowski on muistanut fanejaan pääsiäisenä ja julkaissut heidän ilokseen Instagramissa alastonkuvan. Kuvassa tähtönen poseeraa ilman rihman kiertämää pukeutuneena hassuun pupunaamioon. Nyt Emily on ottanut pienen aikamatkan.

Ratajkowski poseeraa parhaillaan Intimately Free People -kampanjan tuoreimman mainoskampanjan kuvissa, jotka ovat kuin 1970-luvulta. Valokuvaaja Guy Aroch ja Emily ovat onnistuneet tavoittamaan utuisein tunnelman vuosikymmenten takaa.

Emily Ratajkowski on tehnyt viime aikoina tuloaan Hollywoodin kermaan, sillä malliuransa lisäksi hän on saanut jalansijaa myös elokuva-alalla. Näyttelemisestä kiinnostunut Ratajkowski sai taannoin roolin Entourage-elokuvasta, jossa neitokainen näyttelee itseään. Tulevaisuus näyttää millaisen näyttelijäuran Emily saa, mutta mallina hänellä riittää joka tapauksessa vientiä.

Uusimmat