Venäläismiljardöörin miljoonajahti rantahiekalle Kambodzassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elokuvissa nähdään joskus mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita miljonääreistä ja heidän elämästään. Joskus totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, kuten eräs etsintäkuulutettu venäläinen miljardööri on nyt käytännössä osoittanut Kambodzassa.

Sergei Polonsky
Sergei Polonsky

Venäjällä tapahtuneiden taloussotkujen takia Interpolin etsintäkuuluttama Sergei Polonsky joutui huhtikuun alussa ongelmiin miljoonien arvoisen ja peräti 98-jalkaisen Azimut-huvijahtinsa päädyttyä rantaan hänen omistamallaan yksityisellä Koh Tangin saarella Kambodzassa. Alus painaa noin 100 tonnia, joten sitä ei ihan helposti saada irrotettua rantahiekalta.

– Pysäköin hänet kivasti. Pelastusoperaatio on ollut käynnissä jo muutaman päivän. Odotamme pian myrskyä. Ehkä saamme irrotettua hänet ajoissa. Yllämme on taivas täynnä tähtiä. Tuntuu kuin olisimme jollain toisella galaksilla, Sergei Polonsky kirjoitti Facebookissa.

Polonskyn omaisuudeksi arvioitiin Forbes-lehdesssä vuonna 2008 huimat 1,2 miljardia dollaria. Miehen itsensä mukaan myös hän kuuluu siihen alati kasvavaan rikkaiden joukkoon, jolta Venäjän hallitus yrittää varastaa omaisuuden tekaisemalla rikoksia ja niiden tuomioita. Venäjällä ja Kambodzalla ei ole etsintäkuulutettujen luovutussopimusta.

Sergei Polonsky
Sergei Polonsky