Mies esitteli ampumataitojaan – olisi kannattanut pysyä kaukana

Viihdeuutiset · Annika Kela

Omalla pihamaallaan ammuskelleet kaverukset esittelivät vuorotellen eteviä aseenkäsittelytaitojaan. Yksi kavereista halusi näyttää muille kuinka .500 nitro express -aseella ammutaan ja hän esitteli luotia ystävilleen.

Yhteistuumin kaverit päättivät kuvata ampumatilanteen videolle siltä varalta, että mies ei onnistuisikaan käsittelemään asetta tavalla, jolla hän oli kerskaillut. Aavistukset osuivat oikeaan, sillä ase potkaisi heti laukaisun jälkeen niin voimakkaasti, että se ei pysynyt miehellä kädessä.

Ase lensi miehen pään yli kolhaisten häntä otsaan. Oli onni onnettomuudessa, ettei tilanteessa käynyt pahemmin. Kaverit saivat miehen kömpelöstä tempauksesta hyvät naurut. On huolestuttavaa ajatella, että miehen kaltaisilla tunareilla on videolla nähtyjä aseita hallussaan.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat