Koditon tarjosi rahaa pukumiehelle – pöyristyttävä reaktio

Viihdeuutiset · Annika Kela

Piilokameravideoistaan tunnettu FouseyTUBE-kanava on julkaissut mielenkiintoisen sosiaalisen kokeen videon muodossa. Kodittomaksi tekeytynyt mies antoi vähäisistä rahoistaan ohikulkijoille taskurahaa. Mies piteli kylttiä kädessään, jossa luki, että kukaan ei ole tullut köyhäksi antamalla rahaa muille.

Piilokameravideolle tallentuneet reaktiot ovat ällistyttäviä. Ohikulkeneet ihmiset pitivät kodittoman touhuja loukkaavina ja raivostuttavina. Etenkin varakkaan näköiset ihmiset olivat pöyristyneitä kodittoman miehen toimista. Heille kodittoman miehen rahat eivät kelvanneet.

Tempaus sai kodittomaksi tekeytyneen miehen tunteet kuohumaan, sillä monet ihmisistä antoivat ymmärtää, että he ovat ”parempia” ihmisiä, eivätkä he tarvitse kodittoman miehen apua. Videon perusteella antamisen ilo ja hyväntekeväisyys osoittautui vain rikkaiden etuoikeudeksi. Suomessa reaktiot olisivat varmasti olleet toisenlaiset.