Tamagotchi tekee paluun! – virtuaalilemmikki Apple Watchille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

1990-luvulla lapsuuttaan viettäneet muistavat varmasti virtuaalilemmikit, joista tunnetuin oli japanilaisen Bandai-yhtiön Tamagotchi. Kyseessä oli munanmuotoinen muovilelu, jonka näytöllä oleskelevasta pikseliotuksesta käyttäjän täytyi pitää huolta oikean lemmikin tavoin.

YouTube
YouTube

90-luvun loppupuolella maailmanlaajuisesta suosiosta nauttinut Tamagotchi on nyt tekemässä paluuta modernissa muodossa. Bandai-yhtiö on ilmoittanut tuovansa virtuaalilemmikin vastikään markkinoille tuotuihin Apple Watch -älykelloihin.

Uuden sukupolven Tamagotchin hoitamisen kerrotaan olevan aikaisempaa interaktiivisempi kokemus. Vaikka Apple Watch on jokseenkin kehittyneempi laite kuin 90-luvun yksinkertaiset virtuaalilemmikit, näyttää älykellon Tamagotchi kuitenkin edelleen peruspiirteiltään samalta vanhalta pikseliotukselta kuin ennenkin.