Suomen Big Brotheria ei nähdä ensi syksynä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuosina televisiokanavien ohjelmatarjonnan ovat vallanneet lukemattomat realityformaatit, joista lähes kaikki on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ostettu ulkomailta. Näiden ohjelmien eräänlaisena kantaisänä on toiminut alunperin Hollannista lähtöisin oleva Big Brother.

Monissa maissa Big Brother -ohjelmaformaatti on haudattu jo vuosia sitten, mutta Suomessa tilanne on ollut toinen. Tänään ohjelman tuotantotiimi paljasti Facebookissa, että ensi syksynä Big Brother -tuotantokautta ei Suomessa nähdä.

– Nyt luvassa uutisia, joita olette odottaneet: jatkuuko BB tänä syksynä? Big Brother on tauolla, joten ohjelmaa ei Subin syksyn ohjelmistossa nähdä. Tästä huolimatta mukavaa kesää kaikille BB-faneille, tuotanto kertoi.

Stara uutisoi viime kaudella kuinka eräs ohjelmasta pudonnut kilpailija BB-Jussi paljasti tuotantoyhtiön salaisuuksia Kesä!-verkkosivuston haastattelussa. Hän esimerkiksi kertoi, että suunnitelmissa olisi vielä tuolloin ollut Second Chance 2015 -tuotantokausi aiempien kausien suosikeille ja inhokeille. Tuoreimpien tietojen mukaan erikoiskauttakaan ei ainakaan toistaiseksi olla tekemässä.