Maailman lihavin kissa? Joutui laihdutuskuurille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viranomaiset ovat löytäneet New Jerseyssä sijaitsevasta hylätystä talosta kissan, joka on herättänyt runsaasti huomiota mediassa. Eläin nimittäin painoi löydettäessä hurjat 14 kilogrammaa, eli noin kolme kertaa tavanomaisen kotikissan verran.

Liikalihavuuden lisäksi kissa kärsi löytöhetkellä kirpuista, punkeista ja tulehduksesta. Press of Atlantic City -sivuston mukaan eläin toimitettiin paikalliseen S.O.S. Sea Isle City Cats -löytöeläinkotiin. Laitoksen työntekijöiden mukaan kissa oli niin lihava, ettei se pystynyt kunnolla liikkumaan tai putsaamaan itseään.

Sprinkles-nimen saanut kissa on sittemmin joutunut rajulle laihdutuskuurille. Löytöeläinkodin henkilökunta toivoo, että kissa laihtuisi kuukausittain noin puoli kiloa. Laitoksessa työskentelevän Mary Deveryn mukaan tavoitteena on, että Sprinkles painaisi lopulta noin 4-5 kilogrammaa.

Sprinkles was just rescued. She is grossly overweight at 33 pounds

Posted by SEA ISLE CATS on 23. huhtikuuta 2015

Katso kuva tästä.