Mikä moka! Kaupunki istutti kannabista puistoihinsa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa on tehty harvinaisen suuri virhe puistojen istutusten suunnittelussa. Puistoihin kasvatettavaksi lajiksi oli nimittäin valittu kannabiskasveja. Kun kasvillisuus alkoi rehottaa, alkoivat myös ihmiset kiinnittää huomiota istutuksien omaperäiseen tuoksuun.

Daily Mailin mukaan Astanan päättäjät ovat olleet asiasta hämmentyneitä. Astanalainen Mihail Malorod oli ensimmäisten joukossa, joka ilmoitti erikoisesta huomiostaan kaupungille. Mihail kertoi, että kaupungissa leijaileva kannabiksen tuoksu oli saanut hänet huolestuneeksi ja sitten hän huomasi, että kaikki istutukset olivat kannabiskasveja.

Puistojen istutuksista vastannut viherurakoitsija Zelenstroy on käynnistänyt sisäisen tutkinnan yrityksessään asiaan liittyen. Yrityksen johto epäilee, että joku työntekijöistä on ollut teon taustalla ja istutukset on tehty pilailumielessä. Astanan kaupungissa käynnistettiin valtava urakka kasvien tuhoamiseksi, ennen kuin niistä koituu suurempia seurauksia.