Odotettu Fallout 4 -pelin traileri julkaistiin!

Vuonna 1997 julkaistu Fallout heitti pc-pelaajat selviytymään ydintuhon jälkeiseen maailmaan. Sittemmin toimintaa ja roolipeliä yhdistävä Fallout on kasvanut kokonaiseksi pelisarjaksi, joka on nyt saamassa odotettua jatkoa.

------

Bethesda Game Studios jakoi tiistaina Twitterissä kuvan, joka vihjasi neljännen Fallout-pelin julkaisun olevan tuloillaan. Sittemmin yhtiö julkaisi Youtubessa sarjan neljännen osan trailerin, joka muun muassa paljastaa tulevan pelin sijoittuvan tällä kertaa Bostoniin.

Fallout-sarjan pelit sijoittuvat ydinsodan jälkeisiin Yhdysvaltoihin, jota asuttavat pommisuojiin piiloutuneet ihmiset, väkivaltaiset jengit, sotilaalliset ryhmät ja mutantit. Sarja poikkeaa monista muista samanhenkisistä toimintapeleistä erityisesti epäsovinnaisen mustan huumorinsa ansiosta.