Mafiapomo sairastui vankila-allergiaan – vapautettiin!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Condella-nimisen klaanin mafiapomo Giulio Lampada tuomittiin 14 vuoden vankeusrangaistukseen jatkuvan järjestelmällisen rikollisuuden vuoksi. Hän keksi kuitenkin todella ovelan keinon päästä vankilasta kehittämällä allergian vankilaa kohtaan.

Metro-lehti kertoo Lampadan vapautuneen vankilasta kotiarestiin istuttuaan vasta seitsemän kuukautta 14 vuoden tuomiostaan. Lampada pääsi vapaaksi, koska lääkärit olivat niin huolissaan hänestä. Lampada ei asiantuntijoiden mukaan sopeutunut vankilaan. Hän ei poistunut kertaakaan sellistään eikä suostunut menemään edes vessaan yksin.

Lampada laihtui vankilassa noin kymmenen kiloa, koska miehelle kelpasivat syötäväksi vain hedelmät ja välipalat. Näiden asioiden varjossa Milanossa työskentelevä tuomari oli antanut päätöksen, jonka mukaan Lampada sai mennä suorittamaan lopun tuomionsa omaan huvilaansa kotiarestissa. Kotona hän saa olla vaimonsa ja kolmen tyttärensä läheisyydessä, minkä toivotaan auttavan myös miehen masennukseen.

Uusimmat