Univelka johtaa ongelmiin – tutkija paljasti ikävät seuraukset

Terveys · Annika Kela

Terveyspsykologian ammattilehdessä on julkaistu tutkimus, jonka mukaan univelka on usein syyllinen ihmisten ruokahalun lisääntymiseen ja etenkin hallitsemattomiin mielitekoihin. Tutkijoiden mukaan univelalla ja herkuttelulla on selvä yhteys.

Daily Mail -lehden mukaan Nebraskan yliopiston tutkijat Alyssa Lundahl ja Timothy D. Nelson ovat todenneet, että huonosti nukuttu yö laukaisee epäterveellisen kierteen elimistössä. Univajeen todettiin vaikuttavan hormoonien tasoon.

Näläntunnetta stimuloivia hormooneja erittyi enemmän ja kylläisyyden tunnetta stimuloivia hormooneja erittyi vähemmän riippuen univelan suuruudesta.

Univaje aiheuttaa myös stressiä ja stressi johtaa usein impulsiiviseen käytökseen. Stressaantuneena ja nälkäisenä ihminen sortuu usein herkutteluun ja antaa helpommin periksi epäterveellisille mieliteoilleen.

Väsynyt ja stressaantunut ihminen kokee myös, että energiatasot ovat alhaalla ja senkin vuoksi rasvaiset ja sokeriset ruoat vaikuttavat vastustamattomilta. Tutkimuksen myötä on jälleen kerran todistettu, että unen määrällä ja laadulla on valtava vaikutus ihmisen toimintaan.