28-vuotias suosikkilaulaja löydettiin kuolleena

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuosina ennätysmäärä nuoria artisteja ja julkkiksia on menehtynyt poikkeuksellisen nuorena, mutta tänä vuonna tilanne on ollut hieman parempi. Nyt suositusta kykyohjelmasta tunnetuksi tullut laulajatähti on kuitenkin menehtynyt traagisesti vasta 28-vuotiaana.

Philadelphialainen laulaja Anthony Riley tuli tunnetuksi Yhdysvalloissa The Voice -ohjelman kilpailijana, sillä viime vuonna hän nousi kertaheitolla supersuosioon rikkoen ennätyksen kaikkien neljän tuomarin hyväksynnässä. Ennen läpimurtoaan hän ansaitsi elantonsa pitkään katusoittajana.

The Philadephia Inquirer -lehden mukaan Anthony Riley teki tämän hetken tietojen mukaan perjantaina todennäköisesti itsemurhan asuntonsa kellarissa. Hänellä oli vielä alkuvuodesta vakava päihdeongelma, ja maaliskuussa hän pääsi pois vieroitusohjelmasta. Rileyn oli määrä ryhtyä maaliskuun jälkeen tekemään omaa albumiaan.