Kaksosia odottava fitness-äiti viimeisillään raskaana – ei uskoisi!

Fitness Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Jokin aika sitten kerroimme paljon kohua aiheuttaneesta Sarah Stage -nimisestä fitnessmallista, jolla vatsalihakset näkyivät raskauden loppuun saakka. Naisen raskausvatsa jäi uskomattoman pieneksi vaikka hän synnytti melko isokokoisen vauvan.

Teräksisten vatsalihasten arveltiin aiheuttaneen vauvalle vatsassa tukalat oltavat. Nyt toinen raskaana oleva fitnessmalli ja painonnostaja Sophie Guidolin on saanut runsaasti kritiikkiä osakseen. Guidolinin Instagram-tili komeilee kuvilla, joissa nainen treenaa vatsastaan huolimatta ja monen mielestä liian kovaa.

Guidolin kertoo Daily Mail -lehden mukaan vähentäneensä treenin raskautta kuitenkin noin puolella, vaikka treenit näyttävätkin edelleen melko vaativilta muiden silmin katsottuna. Nainen tyrmää häneen kohdistuneen kritisoinnin kertomalla, että joutuu kanniskelemaan 29-kiloista poikaansakin tuon tuosta eikä pidä sitä edes treenaamisena.

Guidolin odottaa kaksosia ja raskausvatsastaan huolimatta nostaa 30-kiloisia levytankoja, tekee vatsalankkua ja hyppyjä. Guidolin on kuitenkin kertonut voivansa itse hyvin ja tekevänsä myös jatkossa niin kuin lääkäri antaa luvan ja hänestä itsestään tuntuu hyvältä.

Alot of people express concern over women exercising in pregnancy and I 110% understand why. There are so many myths, old wives tales & opinions out there it is hard to understand what is the truth and what is made up. In my opinion, listen to noone except your qualified & trusted medical staff. This week is my 26Th week of pregnancy with twins. Each pregnancy is different & exercises that I or anyone else may be doing may not be safe for your body to perform. I have studied my pre/post natal certificate for fitness and still believe it comes down to each individuals fitness, pregnancy and circumstances. I might admit, I am VERY lucky that my husband has 10+ years experience in the industry as a qualified dietician & trainer so it certainly helps for me for the FIRST TIME EVER we are joining our education, qualifications & experience to bring you a second to none program for MALES & FEMALES tailored to your individual fitness levels & ability! @thebod_ #12weeksleft #twinpregnancy

Kuva, jonka SOPHIE GUIDOLIN (@sophie_guidolin) julkaisi

{LONG WEEKEND FEELS} lets.jump

Kuva, jonka SOPHIE GUIDOLIN (@sophie_guidolin) julkaisi