Bam Margera hakattiin juhannusfestareilla – tilanne tallentui videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jackass-ryhmästä tunnetuksi tullut Bam Margera on kiertänyt ahkerasti maailmaa uransa aikana, ja tähti on nähty muutamaan otteeseen myös Suomessa. Taannoin realitytähti vieraili Islannissa, mutta kyseinen reissu ei mennyt aivan nappiin.

Bam Margera osallistui Islannissa järjestetyille Starankin aiemmin uutisoimille Secret Solstice -juhannusfestivaaleille, jossa hän joutui rajuun tappeluun. Festivaalien edustaja kertoo TMZ-sivustolle välikohtauksen saaneen alkunsa, kun huonokuntoisen oloinen tähti alkoi töniä vastaantulijoita ja solvaamaan edessään ollutta kahta naista.

Bamin itsensä mukaan hän ei itse aloittanut tappelua, vaan joutui festivaalien järjestäjiin kuuluvan tahon hyökkäyksen kohteeksi. Bam Margeran kanssa tapellut mies on Gisli Palmi, islantilainen räppäri. Välikohtauksesta taltioidun videomateriaalin perusteella tähti sai tilanteessa melko pahasti nenilleen.

Uusimmat