Antti Tuiskun albumille kultaa: ”Ristimme tämän kesän petokesäksi”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Antti Tuiskun 22. toukokuuta julkaistu kymmenes studioalbumi En kommentoi on ylittänyt kultalevyrajan. Albumi nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ja pysytteli paalupaikalla vielä toisenkin viikon.

– Olen saanut alkukesän nauttia keikoilla siitä, että paikat ovat olleet tupaten täynnä ja ihmiset ovat halunneet päästää sisäisen petonsa irti. Koen olevani todella etuoikeutetussa asemassa, ja kaiken kruunaa tieto siitä, että uusi levyni on myynyt kultaa! Olemme fanien kanssa yhdessä ristineet tämän kesän petokesäksi, ja tieto kultalevystä on yhteisen matkamme hienointa antia, Antti Tuisku iloitsee.

En kommentoi -albumi esittelee Antti Tuiskusta 2.0-version – aiempaa kypsemmän, varmemman ja rennomman artistin. Silmäkulmassa on uudenlaista pilkettä. Albumi on kerännyt kuulijoiden lisäksi ylistäviä arvioita myös kriitikoilta.

En kommentoi -levyn ensimmäinen single Peto on irti on myös ylittänyt kultarajan. Kappaleen lisäksi uudelta albumilta on julkaistu sinkku Blaablaa (En kuule sanaakaan). Tuorein single on Keinutaan feat. VilleGalle, joka on tällä hetkellä Spotifyn seitsemänneksi kuunnelluin kappale.