Mr. & Mrs. Smith -elokuvasta realitysarja – tehtävänä aviopuolison tappaminen?

Viihdeuutiset · Annika Kela

Vuoden 2005 hittielokuvaan pohjautuva realitysarja on saanut tuotantoyhtiöltä vihreää valoa. Angelina Jolien ja Brad Pittin tähdittämä Mr. & Mrs. Smith -elokuva tulee saamaan realityversionsa Yhdysvalloissa.

Ohjelmaan haetaan pariskuntia, jotka joutuvat suoriutumaan erilaisista tehtävistä ja haasteista. Deadline-sivuston mukaan realitysarjan taustalla on tuotantoyhtiö, joka on tunnettu muun maussa Hurja painonpudotus -formaatista. Uudessa realityformaatissa keskitytään työstämään avioparien parisuhdeongelmia erilaisten tehtävien avulla.

Odotettavissa on, että pariskunnat joutuvat keskelle toiminnantäyteistä pelikenttää, jossa he joutuvat juonimaan toisiaan vastaan. Elokuvassa aviopuolisot olivat salaisia agentteja, jotka saivat yllättäen tehtäväkseen salamurhata puolisonsa. Televisiosarjan uskotaan mukailevan elokuvaa ja parit joutuvat työskentelemään sekä yhdessä että toisiaan vastaan. Jää nähtäväksi rantautuuko tämä formaatti jonain päivänä myös Suomeen.