Nainen synnytti metsässä yksin – hätisteli mehiläisiä ja aiheutti metsäpalon

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

35-vuotias Amber Pangborn joutui ongelmiin synnytyksensä alkaessa. Hän oli ajamassa autolla sairaalaan, kunnes autosta oli loppunut bensa. Pangborn lähti juoksemaan metsän halki oikoreittiä pitkin, mutta eksyi matkalla sairaalaan ja synnytys käynnistyi.

Pangborn synnytti vauvansa yksin metsässä ja yritti kaikin keinoin pitää vastasyntynyttä suojassa hyttysten ja mehiläisten pistoilta. Tuore äiti kertoi Metro-lehdelle, että luuli siinä tilanteessa kuolevansa vauvan kanssa metsään.

Pangborn sai myöhemmin idean sytyttää hänelle ja vauvalle pienen lämmittävän nuotion, josta tulevan savun joku ihminen toivottavasti huomaisi. Nuotion sytyttäminen ei mennyt niin kuin Pangborn oli suunnitellut, vaan tuli lähti leviämään nopeasti sytyttämällä laajan alueen metsästä palamaan.

Pangborn kertoi Metro-lehdelle sanoneensa vastasyntyneelle Marisa-tyttärelleen: ”Hupsista, äiti taisi aiheuttaa juuri metsäpalon”.

Pangborn sai metsäpalon vuoksi pelastushenkilökunnan paikalle ja palomiehet olivat auttaneet naisen ja vauvan turvaan. Naista on ylistetty neuvokkaasta toiminnasta eikä hän ole saanut moitteita metsäpalon aiheuttamisesta.

Uusimmat