South Parkin faneille upeita uutisia – voivat huokaista helpotuksesta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Aikuisille suunnattu animaatiosarja South Park on jatkunut Yhdysvalloissa jo 18 tuotantokauden ajan. Satiirinen sarja nauttii edelleen kovasta suosiosta, eikä se tule näillä näykymin katoamaan televisioruuduista vielä hetkeen.

South Parkin luojat, Tray Parker ja Matt Stone, ovat allekirjoittaneet uuden sopimuksen Comedy Central -kanavan kanssa. Sopimuksen myötä sarja tulee jatkumaan vielä ainakin kolmen tuotantokauden verran, eli vuoteen 2019 saakka.

– South Park pysyy yhtä tärkeänä ja ajankohtaisena, ja se tulee viihdyttämään yleisöä vielä vuosien ajan, Comedy Centralin johtaja Michele Ganeless julisti South Park Studios -sivustolla julkaistussa tiedotteessa.

South Park sai ensiesityksensä Yhdysvalloissa 1997, ja se saavutti nopeasti kulttimaineen räävittömän huumorinsa ja satiirisen otteensa ansiosta. Sarjan pohjalta on myös tehty muun muassa elokuva South Park: Isompi, pidempi ja leikkaamaton sekä South Park: The Stick of Truth -videopeli.