Valokuvaaja häiritsi ruokailuhetkeä – gorilla näytti keskisormea

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Gorillat lukeutuvat simpanssien ja orankien ohella eniten geneettisesti ihmistä muistuttaviin eläinlajeihin. Kädellisillä ilmenee toisinaan hämmästyttävän ihmismäisiä tapoja ja käyttäytymistä, ja nyt brittiläisessä eläintarhassa kameran filmille on päätynyt kansainvälisellä kehonkielellä kommunikoiva gorilla.

Valokuvaaja Bob Pitchford oli kiertämässä Bristolin eläintarhaa, kun hän huomasi puistossa asuvan gorillan syömässä ruohon. Bob alkoi kuvaamaan eläintä, mutta gorilla ei ilmeisesti ollut mielissään päivällisensä keskeytymisestä. Kameran huomatessaan kädellinen näytti kuvaajalle komeasti keskisormea.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun keskisormea esittelevä gorilla on päätynyt kameran taltioimaksi. Taannoin Youtubessa levisi Floridan Busch Garndesissa kuvattu video, jossa yksi puiston gorilloista näytti keskisormea sitä ärsyttäneelle lajitoverille.

Uusimmat