Päiväni murmelina muuttui todeksi: Naisella sama päivä toistaa itseään

Viihdeuutiset · Annika Kela

Brittiäiti Nikki Pegram on jäänyt jumiin ajassa muistinmenetyksensä takia. Perheenäiti kaatui ja satutti päänsä lokakuun 15. päivä vuonna 2014. Hän oli tapahtumahetkellä toipumassa polvileikkauksesta ja noustuaan tokkuraisena ylös, hän oli kaatunut ikävin seurauksin.

Lääkäri totesi, että Nikki sai kovan aivotärähdyksen ja nainen päästettiin kotiin lepäämään. Seuraavana päivänä perheenäiti heräsi ja luuli, että oli lokakuun 15. päivä vuonna 2014. Sama tilanne on toistunut siitä lähtien.

Nikkin poikaystävä Chris Johnston joutuu joka aamu kertomaan tyttöystävälleen, mistä on kyse. Chrisin avustuksella Nikki on kirjoittanut muistivihkon itselleen, jossa hän kertoo mitä viimeisen yhdeksän kuukauden aikana on tapahtunut.

Joka päivä vihkoon lisätään uusia asioita seuraavan päivän Nikille luettavaksi. Perheenäidin mukaan hänestä on erityisen outoa, että kun hän herää aamulla ja alkaa valmistautua polvileikkaukseen, joku kertoo hänelle, että se päivä on mennyt kuukausia sitten.

Daily Mail -lehden mukaan lääkärit eivät ole onnistuneet ratkaisemaan Nikkin muistiongelmaa, mutta he uskovat, että ongelma paranee itsestään ajan myötä. Pegramin perheellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toivoa, että lääkärit ovat oikeassa. Muuten Nikki elää ikuisesti lokakuun 15. päivää vuonna 2014.