Näin Jake Gyllenhaalista tuli lihaskimppu: ”1 000 vatsalihasta päivässä”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Elokuvateattereihin saapuva Southpaw-elokuva on puhuttanut ihmisiä jo kauan ennen sen valmistumista. Elokuvan päätähti Jake Gyllenhaal sai nimittäin suuren kohun aikaan hurjalla muodonmuutoksellaan.

Nyrkkeilijätähteä näyttelevä Gyllenhaal treenasi itsensä rautaiseen kuntoon. Jake on hiljattain paljastanut mitä hänen treenirutiininsa piti sisällään. Gyllenhaal treenasi kuntosalilla päivittäin kuusi tuntia muun muassa nyrkkeillen.

Entertainment Tonight-sivuston mukaan näyttelijä teki päivittäin 1.000 vatsalihasliikettä ja 1.000 punnerrusta. Miehestä koulittiin taitava nyrkkeilijä huippuvalmentajien avulla.

Southpaw-ohjaaja on ollut Jaken omististautumisesta vakuuttunut. Mies nimittäin kertoi, että rooli vaati sen, että Gyllenhaal on oikeasti huippukunnossa eikä vain teeskentele olevansa.

Daily Mail -lehden mukaan Gyllenhaal maksoi hurjasta roolistaan kovan hinnan, sillä hänen parisuhteensa kariutui kurinalaisen elämäntyylin myötä. Kuvausten päätyttyä Jake luopui rankasta treenaamisesta ja palasi takaisin rennompaan elämäntyyliinsä.