Emu yritti paritella maassa makaavan miehen kanssa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kaksi australialaismiestä olivat ajautuneet erikoiseen tilanteeseen. Kesken retkensä levähdystauon he huomasivat, että kookas emulintu lähestyi heitä. Toinen miehistä kaivoi kameransa esille. Sitten tapahtui jotain yllättävää.

Lintu iski silmänsä maassa makaavaa mieheen. Emu alkoi esittää soidintanssiin yhdistettäviä liikkeitä. Lintu halusi selvästi paritella australialaismiehen kanssa.

Tilanne oli niin huvittava, etteivät miehet kyenneet hillitsemään nauruaan. Maassa lepäävä mies ei tiennyt kuinka hän pääsisi livahtamaan kiusallisesta tilanteesta suututtamatta emua. Lopulta lintu perääntyi ja miehet pääsivät jatkamaan matkaansa.