Koirille perustettiin vanhainkoti – parasta hoivaa loppuun saakka

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Marylandissa sijaitsee House With a Heart -niminen koirien vanhainkoti. Perustaja Sher Polvinale on omistanut elämänsä sille, että koirat tulevat saamaan parasta hoitoa loppuun saakka, eikä kukaan joudu jäämään yksin silloin, kun viimeiset hetket ovat käsillä.

House With a Heart -vanhainkodissa on yli 20 koiraa ja Polvinale pyörittää sitä vapaaehtoisten avustajien, omien varojensa ja lahjoitusten avulla. Vanhojen koirien hoitaminen on kallista, sillä leikkauksiin, lääkkeisiin ja eläinlääkärikäynteihin uppoaa paljon rahaa. Ihmisten tekemien lahjoitusten myötä vanhainkodin toiminta on kuitenkin saatu pidettyä käynnissä.

Koirat tulevat vanhainkotiin erilaisista tilanteista. Osa on tullut eläinsuojasta ja perheistä, jotka eivät jostain syystä pysty enää huolehtimaan erityistä hoitoa tarvitsevasta koirasta. Osa koiravanhuksista tulee omistajilta, jotka ovat itse joutuneet muuttamaan vanhainkotiin tai ovat menehtyneet.

Polvinalen päivä alkaa jo kuudelta aamulla täydellä tohinalla, sillä jokainen koira tarvitsee heti jotain. Lääkkeet, ruoka ja ulkona käyminen täytyy hoitaa ripeästi, mutta onneksi vapaaehtoiset tulevat myöhemmin auttamaan naista päivän askareissa. Vanhainkodin yläkertaan menevien rappusten seinälle on pystytetty jokaisen menehtyneen koiran kuva muistoksi, minkä vuoksi portaita onkin alettu kutsumaan nimellä Stairway to Heaven.