Teinien synttärijuhlille ikävä päätös: Tavarajuna törmäsi limusiiniin!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Indianalaisnuorten juhlanvietto keskeytyi yllättäen, kun heidän vuokraamansa limusiini jäi jumiin junaraiteille. Kuski käski synttärisankaria kavereineen poistumaan autosta, jotta hän voisi yrittää irroittaa auton pois kiskoilta.

Daily Mail -lehden mukaan auto ei kuitenkaan liikahtanut senttiäkään, sillä se oli jäänyt pohjasta kiinni kiskoille. Sitten joku paikalla olleista huomasi, että tavarajuna oli lähestymässä heitä.

Hätääntyneinä ihmiset alkoivat juosta kohti junaa heilutellen käsiään veturinkuljettajalle. Tavarajuna soitti torveaan, mutta vauhti ei hidastunut. Mitään ei ollut tehtävissä ja juna törmäsi valtavalla voimalla limusiiniin.

Veturinkuljettaja oli huojentunut kuullessaan, ettei limusiinissa ollut ketään. Hän kertoi huomanneensa hätätilanteen, muttei hän kyennyt pysäyttämään 10.000 tonnin kuormaansa. Oli onni onnettomuudessa, ettei kukaan loukkaantunut.