Isä ja poika viettivät laatuaikaa – sitten isä painoi kaasun pohjaan!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koko perheen voimin ajan viettäminen on tärkeää, mutta välillä isät kaipaavat poikiensa kanssa hieman omaa aikaa, jolloin he voivat tehdä yhdessä miesten juttuja. Eräs isä vietti laatuaikaa poikansa kanssa autourheilun parissa, mikä sai pojan innostuksesta sekaisin.

Toxa Avdeyev on julkaissut itsestään ja viisivuotiaasta pojastaan omalla YouTube-kanavallaan videon, jossa isä ja poika ovat menossa yhdessä driftaamaan. Isä ja poika laittavat yhdessä autoa ja poika näyttää olevan melko ylpeä saadessaan valmistella autoa isän kanssa ja pyöritellä hänelle renkaita.

Kun auto lähtee liikkeelle, pojan ilme muuttuu täysin. On hauskaa seurata, miten poika on samalla kauhuissaan ja innoissaan auton luisuessa radalla mieletöntä vauhtia. Pojan ilmeestä päätellen isän antama kyyti taisi oli parempi ja jännittävämpi kuin yksikään huvipuistolaite.