71-vuotias Rolling Stones -rokkari: Pössyttelen edelleen joka aamu

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

The Rolling Stones -yhtyeen perustajajäsen Keith Richards on jo 71-vuotias. Edelleen keikkalavoilla esiintyvä kitaristi on elämänsä aikana nauttinut erilaisia päihteitä vaikka muille jakaa, mutta iän myötä mies on hieman rauhoittunut.

Joitain paheita Keith Richards kuitenkin harrastaa vielä vanhalla iällään. Rolling Stones -kitaristi paljasti Mojo-lehdelle polttavansa edelleen päivittäin kannabista. Mies polttelee erityisesti aamuisin saadakseen päivänsä käyntiin.

– Poltan vakituisesti, aina jointin varhain aamulla. Lajike on aina Californialaista, Keith Richards paljastaa.

– On mieluisaa nähdä, kuinka Amerikan kartta muuttuu koko ajan vihreämmäksi ja vihreämmäksi. Onko se sitten hyvä juttu pitkällä tähtäimellä, en tiedä, Richards jatkaa viitaten useiden Yhdysvaltojen osavaltioiden viimeaikaisiin päätöksiin sallia kannabiksen käyttö.

Keith Richards käytti vuosikymmenten ajan heroiinia, ja riippuvuus huumeeseen vei hänet tiuhaan tahtiin tekemisiin lain kanssa. Mies paljasti aikaisemmin Men’s Journal -lehdelle lopettaneensa kovat päihteet pudottuaan puusta kokaiinin vaikutuksen alaisena. Onnettomuuden seurauksena mies joutui leikkaukseen, ja päätti tämän jälkeen keskittyä alkoholiin ja kannabikseen.