Rannalta löytyi päihtynyt mäyrä – viranomaiset korjasivat talteen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pelastuslaitos oli saanut ilmoituksen rannalla makaavasta mäyrästä, Puolassa. Sammuneen mäyrän löytäneet ohikulkijat olivat huolestuneet eläimestä, sillä he epäilivät eläimen olevan vahvasti päihtynyt.

Metro-lehden mukaan viranomaiset kävivät tarkistamassa tilanteen ja ottivat tokkuraisen eläimen mukaansa. Mäyrän vierestä löytyi useita tyhjiä oluttölkkejä ja viranomaiset epäilevät, että eläin oli juonut roskiin tarkoitetut tölkit tyhjiksi.

Nukuttuaan humalansa pois mäyrä vapautettiin luontoon. Viranomaiset muistuttavat, että on tärkeää muistaa siivota jälkensä piknikin jälkeen. Eläimet saattavat loukata itsensä luontoon jätettyihin roskiin tai ne saattavat joutua vaaraan syötyään jätteiksi tarkoitettuja ruoka-aineita. Tällä kertaa mäyrä selvisi onneksi lievällä krapulalla tilanteesta.

Uusimmat