Kissa heräsi kastroinnin jälkeen – huusi kauhuissaan puuttuvia kiveksiä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monia miespuolisia lemmikinomistajia voi surettaa, jos he joutuvat viemään koiransa tai kissansa kastroitavaksi. Miehet ymmärtävät, miten tärkeät kivekset ovat, mutta joskus toimenpide on välttämätön esimerkiksi liiallisen aggressiivisuuden tai muiden käytöshäiriöiden vuoksi.

Hyvin ajoitettu kuvapari Milo-nimisestä kissasta on huvittanut miehiä ympäri maailmaa. Kuvat näyttävät juuri sen hetken, kun Milo herää nukutuksestaan, katsoo alas ja huomaa, että hänen kiveksensä ovat kadonneet. Tajutessaan, että kivekset puuttuvat, kissa huutaa suruissaan niiden perään.

Milon 58-vuotias omistaja John Ree kommentoi Metro-lehden mukaan, että kaikessa traagisuudessaan tilanne oli ollut todella huvittava. Kissa oli kotiin päästyään etsinyt kiveksiään monta kertaa takajalkojen välistä ja päästänyt kovaäänisiä maukumisen ja karjaisujen välimuotoa muistuttavia ääniä.