Pettävä vaimo rysän päältä kiinni – mies julkaisi videon netissä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Armeijassa eläinlääkärinä työskentelevä mies oli alkanut epäillä vaimoaan pettämisestä. Eräänä päivänä hän päätti tehdä yllätyskäynnin kotonaan kesken työpäivän. Mies oli käynnistänyt kameransa kaiken varalta.

Epäilykset osuivat oikeaan, sillä kodin yläkerrasta löytyi toinen mies. Aviomies yllätti vaimonsa suutelemassa toista miestä vessassa. Videon perusteella vaimo näytti olevan vessassa alasti.

Daily Mail -lehden mukaan mies ei ottanut vaimonsa selittelyjä kuuleviin korviinsa vaan hän heitti toisen miehen ulos heidän asunnostaan. Vaimo tiesi jääneensä kiinni pettämisestä eikä hän lopulta keksinyt mitään sanottavaa puolustukseksi. Aviomies on julkaissut videon netissä ja hänelle on sadellut tukea petetyksi tulemisen johdosta.

Uusimmat