Nerokasta! Vanhus koulutti koirasta kotiapulaisen

Viihdeuutiset · Annika Kela

76-vuotias Hazel Carter on omistanut viisi vuotta elämästään newfoundlandinkoiransa Chloen kouluttamiseen. Neuvokas nainen on palkintojen avulla opettanut koiralleen lukemattoman määrän kotitöitä, joita se tekee käskystä.

Sen lisäksi älykäs hännänheiluttaja on opetellut avustamaan emäntäänsä kaikissa kotiaskareissa. Eläintenkouluttajana työskennellyt Hazel kertoo koulutusurakkansa olevan valmis, sillä Chloesta osaa jo kaiken tarpeellisen.

Hazelin ja Chloen kumppanuus on sillä tasolla, että koira osaa lukea emäntänsä eleitä. Mirror-lehden mukaan Chloe osaa esimerkiksi noutaa nenäliinan, kun se kuulee omistajansa aivastavan.

Hazel on kertonut, että hänellä on turvallinen olo Chloen kanssa eikä vanhenemisen tuomat haasteet pelota häntä, kun Chloe on hänen vierellään. Hazel on osoittanut, että omistautumalla koiran kouluttamiselle karvakuonoissa riittää potentiaalia mitä erilaisimpiin tehtäviin.