Katse pallossa! Koirasta kehkeytyi etevä maalivahti

Viihdeuutiset · Annika Kela

Erään ranskanbulldoggin omistaja oli huomannut, että hänen koirallaan oli pakkomielle kaiken kokoisiin palloihin. Eräänä päivänä omistaja päätti hyödyntää koiransa mielenkiintoa pelaamalla jalkapalloa sen kanssa.

Jalkapalloleikin seurauksena omistaja huomaisi, että Pixel-ranskanbulloggi oli etevä torjumaan jalkapallon. Siitä lähtien omistaja on leikkimielisesti valmentanut Pixeliä.

Koiranomistaja hankki koiransa harrastusta varten pienen maalin, jota Pixel voisi vartioida. Älykäs koira tajusi nopeasti pelin idean. Pixelistä kuvattu kotivideo osoittaa, että koira on varsin etevä maalivahti. Parasta videossa on kuitenkin se, että koira näyttää selvästi rakastavan kyseistä palloleikkiä yli kaiken.