Kim Kardashian syrjäytti Beyoncen – suosion rajaa ei näkyvissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kim Kardashian jakaa runsaasti ihmisten mielipiteitä, ja monet ovat jo kyllästyneet niin tähden itsensä kuin hänen perheensä suureen näkyvyyteen mediassa. Realitytähden suosiolle ei kuitenkaan vihaajista huolimatta näy rajoja sosiaalisessa mediassa.

Toista lastaan odottava Kim Kardashian on nyt kuvapalvelu Instagramin seuratuin henkilö. Tech Insider -sivuston mukaan Kim syrjäytti poptähti Beyoncen ensimmäiseltä sijalta maanantaina 24. elokuuta. Kim Kardashianin noustessa ensimmäiselle sijalle hänellä oli 44.005.604 seuraajaa, kun taas Beyoncea seurasi yhteensä 43.935.648 henkeä.

Kim Kardashianin seuraajamäärän kerrotaan kasvaneen viime viikkojen aikana räjähdysmäisesti toiselle sijalle päätyneeseen Beyonceen verrattuna. Tämän uskotaan johtuvan siitä, että Kim julkaisee uusia kuvia tiuhempaan tahtiin. Vaikutusta seuraajamäärään epäillään olevan myös sillä että realitytähden kuvatekstit ovat Beyoncen vastaavia pidempiä ja henkilökohtaisempia.