Blockfest vastaa Aamulehdelle: ”Mikä teillä on tällä kertaa hätänä?”

Festarit · Stara.fi

Stara kertoi eilen kuinka Aamulehti julkaisi perättömiä väitteitä Blockfest-tapahtuman Ratinan stadionin pinnoitteelle aiheuttamista vaurioista. Lehti ei suostunut korjaamaan artikkeliaan, jolloin Tampereen kaupungin tapahtumatoimiston johtaja korjasi väitteitä Facebookissa.

Blockfestin tuottaja Kalle Kallonen kieltäytyi kommentoimasta asiaa Aamulehdelle. Lehden sijaan hän julkaisi avoimen kirjeen Facebookissa, jotta asiaa ei lehdessä enempää vääristeltäisi. Kallonen kertoo nyt kirjoituksessaan seikkaperäisesti tapahtuman taustat ja ihmettelee lehden virheellistä uutisointia.

AAMULEHDEN VÄRIKYNÄOSASTON PALUU

Tällä iällä en enää jaksais jauhaa mistään turhanpäiväsistä asioista, mutta kai tää on kerrottava julkisesti. Blockfestin edustamaan kulttuuriin kun ei kuulu se, että annetaan nöyränä ihmisten kirjoittaa tai puhua perättömiä asioita julkisesti sanomatta mitään takaisin.

Blockfestia on monen eri tahon osalta yritetty mustamaalata tai muutamaan otteeseen jopa sabotoida näiden kahdeksan viime vuoden aikana. Kaikkein härskimmin tätä on tehnyt kotikaupunkimme isoin media, Aamulehti. Monet varmaan muistaa vielä kuinka Aamulehti otsikoi kesällä 2011 kuinka Blockfesteilla olisi tapahtunut puukotus, mikä ei tietenkään pitänyt paikkaansa. Muutamaa päivää myöhemmin lehdessä julkaistiin mielipidekirjoitus, jonka tekijä osoittautui mielikuvitushahmoksi ja lehden päätoimittaja kävi todella kuumana, kun uskalsimmekin sanoa oman näkökulmamme heidän mustamaalausyrityksiinsä.

Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen Aamulehti on alkanut taas tykittää paisuteltuja juttuja täysillä. En tiedä mikä on tällä kertaa ongelmana. He aloittivat väkisin väännetyt negatiiviset otsikkonsa jo tapahtumaviikon alussa ja ilmeisesti vastareaktiona aurinkoiseen, 60.000 ihmistä keränneeseen festivaaliin (jonka yksikään esiintyjä ei peruuttanut) päättivät tänään festariraportointinsa siihen kuinka olemme pilanneet Ratinan stadionin mondon käyttökelvottomaksi. Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan Eliittikisat ynnä muut tullaan järjestämään stadionilla aivan normaalisti. HUOM! Aamulehti julkaisi myös positiivisia artikkeleita Blockfesteilta 2015. Pointtina ei kuitenkaan ole se että kaikkien artikkelien pitäisi olla hehkuttavia tai ylipäätään että me puuttuisimme journalistiseen sisältöön, vaan se että tarpeeton mustamaalaus ei kuulu tämän tason lehteen.

Kun Aamulehdestä soitettiin ensimmäisen kerran asian tiimoilta, niin puhelusta paistoi läpi kuinka heidän toimittajansa yritti asettaa Blockfestin ja Tampereen kaupungin vastakkain. Kaupunki ei ollut laittanut meille minkäänlaista viestiä mondon vioittumisesta ennen Aamulehden toimittajan soittoa ja homma haiskahti sen verran pahasti, että päätin jättää kommentoimatta koko asiaa. Sen sijaan soitin Tampereen tapahtumatoimistoa vetävälle Perttu Pesälle, joka kertoi jo ennestään huonossa kunnossa olleella juoksuradalla olevan vain normaaleita suurtapahtuman aiheuttamia rikkoutumia, jotka saadaan helposti korjattua.

Mitä teki Aamulehti? Talkoopohjalta pyörivälle jääkiekkosivusto Jatkoajalle artikkeleita aiemmin kirjoittanut, provosoivasta tyylistään tunnettu Solmu Salminen pyöräytti aamun printtilehteen väritetyn artikkelin, jossa kerrotaan kuinka Blockfest pilasi Ratinan stadionin mondon ja Eliittikisat ovat vaakalaudalla. Saman kirjoittajan suurin saavutus viime vuoden Blockfesteilla oli tehdä juttu siitä kuinka Snoop Doggin pitämä Ilveksen pelipaita oli huonoa PR:ää seuralle. Omasta mielestäni tämä kertoo jo riittävästi henkilön ammattitaidosta. Myös toimittajien työtä on saatava kritisoida ja tarkastella julkisesti.

Myöhemmin tänään Aamulehdestä soitettiin taas. Tällä kertaa kerrottiin kuinka kaupunki on muka ilmoittanut, että mikäli emme maksa, emme saa järjestää festivaalia ensi vuonna yhtä laajassa mittakaavassa. Samalla yritettiin kysellä ohjeistiko kaupunki Blockfestia tarpeeksi hyvin ja syöttää sanoja suuhun tällä hyvin kyseenalaisella kysymystenasettelulla.

Aamulehden alkuperäinen juttu, jota he ovat omaan tuttuun tyyliinsä yrittäneet pelastella tänään verkkosivuille tehdyn uuden artikkelin myötä, on viimeisten 16 tunnin aikana levinnyt mm. STT:n kautta eri joukkoviestimiin ja TV-uutisiin. Solmu Salmisen kirjoittamaa ja Aamulehden julkaisemaa juttua ei voi enää peruuttaa, puhumattakaan sen vaikutuksista kaikkien sen lukeneiden mielikuviin tapahtumaa koskien.

Informatiivisen tiedonvälityksen sijaan itsestään jonkinlaista kulttihahmoa tekevä Solmu Salminen keskittyy tällä hetkellä nauttimaan saamastaan huomiosta Twitterissä ja paisuttelemaan asiaa entisestään.

Onko Aamulehti valmis kantamaan vastuunsa täysin lapasesta lähteneestä, sensaationhakuisesta uutisoinnista? Mikä teillä on tällä kertaa hätänä?

Aamulehden virheellinen artikkeli levisi eilen nopeasti myös useisiin muihin medioihin. Esimerkiksi YLE Uutiset ei ole vielä tätä kirjoitettaessa korjannut virheellistä artikkeliaan, vaikka Aamulehden väitteet on jo todettu Tampereen kaupungin taholta virheellisiksi ja vaikka Blockfest on useaan kertaan vaatinut artikkelin korjaamista.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Aamulehti uutisoi Blockfestistä virheellisesti. Monet muistavat vuodelta 2011 artikkelit, joissa Aamulehti väitti, että Blockfesteillä olisi tapahtunut puukotus ja useita pahoinpitelyjä. Lopulta jopa poliisi joutui oikaisemaan lehden perättömiä väitteitä. Oikaisun jälkeen Aamulehti jäi lisäksi kiinni valehenkilön käyttämisestä Blockfestin vastaisessa mielipidekirjoituksessaan.

AAMULEHDEN VÄRIKYNÄOSASTON PALUUTällä iällä en enää jaksais jauhaa mistään turhanpäiväsistä asioista, mutta kai tää on…

Posted by Kalle Kallonen on 27. elokuuta 2015

Uusimmat