Rikolliset iskivät Dan Bilzerianin kotiin – valtava asekokoelma kohteena

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pokerimiljonäärinä ja nettijulkkiksena tunnetun Dan Bilzerianin kotiin on murtauduttu. Rikos tapahtui viikonloppuna Hollywoodissa Danin ollessa poissa kotoa. Bilzerian oli tapahtumahetkellä New Yorkissa juhlimassa Electric Zoo Music Festival -tapahtumassa.

TMZ-viihdesivuston mukaan varkaat veivät asunnosta suuren määrän arvotavaroita. Poliisit ovat paljastaneet, että varkaita oli eniten kiinnostanut Danin valtava asekokoelma, sillä lukittuun asehuoneeseen oli yritetty murtautua.

Varkaat eivät olleet päässeet huoneeseen, joten he olivat luovuttaneet aseiden suhteen. Bilzerian on julkaissut Instagramissa useita kuvia suuresta asevalikoimastaan ja poliisit uskovat, että varkaat olivat olleet ensisijaisesti aseiden perässä.

Tapauksen johdosta Dan on hankkinut ökylukaaliinsa uuden ja varmemman turvajärjestelmän. Bilzerian tapa kerskailla julkisesti aseillaan on kostautunut, sillä aseet olivat vähällä päätyä vääriin käsiin. Viranomaisten mukaan ei olisi ihme, jos varkaat palaisivat jonain päivänä viimeistelemään keikkansa.

My office is a bit of a mess

Kuva, jonka Dan Bilzerian (@danbilzerian) julkaisi

If you gonna break into my house, you should probably bring some guns

Kuva, jonka Dan Bilzerian (@danbilzerian) julkaisi