Vanhukset kokeilivat älypuhelinta – hämmennys tallentui videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Iltapäiväkävelylle lähteneet vanhukset kohtasivat erikoisen haasteen matkallaan Englannissa. Yksi seurueen naisista halusi ottaa kuvia maisemista, mutta hän ei osannut käyttää puhelimensa kameraa. Vanhukset olivat vanhingossa alkaneet kuvata videota keskustelustaan.

Daily Mail -lehden mukaan lopulta seurueen mies alkoi opastaa naisia kameran käytössä. Hän totesi vitsikkäästi, että kamera oli asetettu tilaan, jonka avulla nainen voisi ottaa itsestään selfieitä.

Nainen sanoi hämmentyneenä, ettei hän halunnut selfieitä, vaan kuvia maisemista. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä älypuhelimen etukamera oli aktiivisena eikä nainen nähnyt näytöltä muuta kuin omat kasvonsa. Ilmeisesti ongelma lopulta ratkesi. Vanhusten kuvaussessiosta tallentunut video on julkaistu netissä ja se on riemastuttanut ihmisiä sosiaalisessa mediassa.