Pikkutytön hammas irti UAV-kopterilla – isä innostui enemmän kuin tytär

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Maitohampaiden irtoaminen ja irrottaminen voi olla pienille lapsille jännittävää. Vanhemmat ovat keksineet mitä erikoisempia ja hauskempia tapoja auttaa lapsiaan irrottamaan heiluvan hampaan esimerkiksi jousipyssyn tai pesäpallomailan avulla niin, että hampaan ympärille kiinnitetään naru.

Nyt eräs isä keksi käyttää omaa UAV-kopteriaan hampaan irrottamiseen. YouTube-videolla nähdään hauska tapaus, kun eräs isä päätti auttaa tytärtään irrottamaan heiluvan etuhampaan omaa suosikkiharrastustaan apuna käyttäen. Mies kiinnittää narun pään hampaan ympärille ja sitoo narun toisen pään UAV-helikopteriin kiinni. Kun tytär on valmis, isä lennättää kopterin vauhdilla eteenpäin, minkä johdosta naru kiristyy ja hammas irtoaa.

Tytär ei edes huomaa hampaan lähtemistä ja vaikuttaa täysin tyyneltä ja helpottuneelta tempun onnistuttua. Isän reaktio on kuitenkin paljon teatraalisempi ja näin ollen todella hauskaa seurattavaa. Isä huutaa innoissaan ja näyttää olevan yllättynyt rakkaan kopterinsa toimiessa myös tähän käyttötarkoitukseen.