iCar on pian täällä! Apple suunnittelee omaa sähköautoa

Autot Digi · Terhi Piiroinen

Täysin sähköllä toimivia autoja ei toistaiseksi kyetä tuomaan markkinoille edullisesti massatuotantona. Jo kesällä huhuttiin, että teknologiajätti Apple olisi suunnittelemassa uudenlaista älyautoa. Hankkeesta on paljastunut lisää tietoja.

The Wall Street Journal tietää, että älylaitteistaan tunnettu Apple on palkannut 600-henkisen työryhmän suunnittelemaan uudenlaista sähköautoa markkinoille. Peräti 46 työryhmän jäsentä on ennen työskennellyt suorituskykyisiä sähköautoja valmistavalla Tesla Motorsilla.

Applen auton on määrä tulla markkinoille vuonna 2019. Huhut saivat taannoin tuulta alleen, kun Apple palkkasi listoilleen autoteollisuuden veteraanin, Doug Bettsin. Mies on aikaisemmin työskennellyt Toyotalle, Nissanille ja Chryslerille.

Apple palkkasi myös aikaisemmin tänä vuonna tekoälyyn ja itsestään kulkeviin ajoneuvoihin erikoistuneen Paul Furgalen. Huffington Post -lehden mukaan yhtiön työntekijät ovat työskennelleet tänä vuonna pakettiautoa muistuttavaksi kuvaillun salaisen ajoneuvoprojektin parissa. Projekti kulkee työnimellä Titan.

Uusimmat