Julkkistähdet vierailivat TAYS-lastenosastolla – hyvän asian puolesta!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mallitoimisto Promodel järjestää 9. lokakuuta Tampereella jo perinteeksi muodostuneen Gaala Lasten Hyväksi -tapahtuman, jonka tavoitteena on kerätä 10.000 euroa Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:lle ja sitä kautta TAYS-sairaalan lastenosasto kutoselle, jolla hoidetaan alle 16-vuotiaita veritauteja ja syöpää sairastavia lapsia.

Jonne Aaron, Kasmir ja Arttu Wiskari ovat viime päivinä kantaneet kortensa kekoon piristämällä lapsipotilaita vierailuillaan sairaalassa. Julkkistähdet tapasivat sairaalassa lapsipotilaita ja piristivät heidän päiväänsä monin eri tavoin, kuten esimerkiksi piirtämällä hauskat tervehdykset seinään. Tapaamisten tuloksia nähdään myöhemmin myös videoinsertteinä.

Mallitoimisto Promodel on järjestänyt lasten hyväksi hyväntekeväisyysmuotinäytöksiä jo vuodesta 2004 asti ja gaalamuodossa juhlitaan nyt toista kertaa. Tämän vuoden gaalaan on vielä saatavilla muutamia lippuja.

Gaala Lasten Hyväksi 2015, Kasmir
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Kasmir
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Kasmir
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Kasmir
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Arttu Wiskari ja Jonne Aaron
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Arttu Wiskari ja Jonne Aaron
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Jonne Aaron
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Jonne Aaron
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Arttu Wiskari
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Arttu Wiskari
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Arttu Wiskari ja Jonne Aaron.
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Arttu Wiskari ja Jonne Aaron.
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Jonne Aaron, Jenni Ahola ja Arttu Wiskari
Gaala Lasten Hyväksi 2015, Jonne Aaron, Jenni Ahola ja Arttu Wiskari