Turisti kuoli veden yliannostukseen

Terveys · Annika Kela

Yhdysvaltoihin matkustanut englantilaisnainen on menehtynyt veden yliannostuksen seurauksena. 47-vuotias nainen oli vaeltamassa Grand Canyonissa miehensä kanssa, kun nainen yhtäkkiä kaatui tajuttomana maahan.

Daily Mail -lehden mukaan pariskunta oli vaeltanut noin 10 kilometriä, kun nainen meni elottomaksi. Miehen mukaan kyse ei voinut olla nestehukasta, sillä hänen vaimonsa oli juonut litroittain vettä. Sairaalassa selvisi, että nainen oli juonut liikaa vettä ja hänen aivonsa olivat turvonneet.

Lääkärit antoivat naiselle suolaliuosta ja happea, jolloin hänen tilansa muuttui hetkellisesti vakaammaksi. Liiallinen veden juominen oli johtanut siihen, että naisen veren natrium- ja mineraaliarvot olivat romahtaneet. Hoidoista huolimatta englantilaisnainen ei enää herännyt ja lääkärit julistivat hänet lopulta aivokuolleeksi.

Wilderness & Enviromental Medicine -lehden mukaan englantilaisnaisen tapaus on harvinainen. Naista hoitaneet lääkärit totesivat, että potilas oli ensimmäinen, joka oli menehtynyt liialliseen veden juontiin.

Tapauksen jälkeen luonnonpuistojen ensiapuyksiköihin on jaettu ravintoainerikastettuja suola-mineraaliliuoksia, joita potilaille tulee antaa mikäli on epäilys, että he ovat juoneet liikaa vettä. Jos nainen olisi saanut ajoissa elintärkeitä mineraaleja, suolaa ja ravinteita, hän olisi todennäköisesti selvinnyt. Lääkärit muistuttavat, että urheillessa on muistettava syödä terveellisesti veden juomisen lisäksi.