Mies jätti sokerin, alkoholin ja lisäaineet kuukaudeksi – yllättävän vaikeaa

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollantilainen Sacha Harland otti ystävänsä antaman haasteen vastaan ja luopui kuukauden ajaksi kaikista epäterveellisistä herkuista nähdäkseen, miten hänen elimistönsä tulee reagoimaan muutokseen.

Harland dokumentoi kamppailunsa sokeririippuvuuksien ja houkuttelevien virvoitusjuomien keskellä ja julkaisi lopputuotoksen YouTubessa lifehunterstv-kanavalla.

Kaverukset kertovat videon alussa, että yli puolet hollantilaisista kärsivät ylipainosta. Miehet halusivat selvittää, miten helppoa tai vaikeaa elämäntapamuutoksen tekeminen on ja nähdä, pystyykö Sacha muuttamaan tottumuksensa kuukaudessa.

Houkutuksien keskellä Sacha sai huomata, että epäterveellisiä ruokia ja juomia mainostetaan joka kulmassa, minkä vuoksi niitä ei pysty pitämään poissa mielestä.

Sachan tuli olla kuukauden ajan juomatta virvoitusjuomia, syömättä sokeria, lisäaineita tai muutakaan epäterveellistä. Ensimmäisistä päivistä lähtien Sachalle alkoi käymään selväksi, että hän on riippuvainen herkuista ja niistä kieltäytyminen saa hänet vihaiseksi.

Kuukauden kuluttua Sacha tunsi muutoksen olossaan. Mies oli energisempi ja voi paremmin. Lääkäreiden mukaan Sacha oli myös laihtunut, hänen verenpaineensa oli parantunut ja kolesteroliarvot olivat laskeneet.

Epäterveellisten ruokien ja lisäaineiden välttäminen voi tuntua vaikealta, mutta nähtävästi se palkitsee jo kuukaudenkin kuluttua terveemmällä elimistöllä.