Lelupuukko ”lipsahti” peräsuoleen – lääkärit ihmeissään

Viihdeuutiset · Annika Kela

Hangzhoun pelastuslaitos oli saanut ilmoituksen kiinalaismiehestä, jonka takapuolessa oli puukko. Mies oli soittanut hätänumeroon, sillä hänen kädessään ollut lelupuukko oli lipsahtanut hänen peräsuoleensa.

54-vuotias mies kertoi ensihoitajille, että hän oli yrittänyt rapsuttaa kutiavaa peräpukamaansa puukolla. Operaatio oli saanut kauhistuttavan käänteen, sillä miehen ote lipesi ja puukko upposi hänen peräsuoleensa. Mirror-lehden mukaan kiinalaismiestä hoidettiin Run Run Shaw’n sairaalassa.

Lääkärit onnistuivat poistamaan puukon turvallisesti miehen peräsuolesta. Tutkimuksissa paljastui, että miehellä ei edes ollut peräpukamaa, vaan peräaukon kutina johtui jostain muusta. Lääkäri suositteli miestä jatkossa hankkimaan lääkkeitä sen sijaan, että hän käyttäisi leluaseitaan takapuolensa raapimiseen.