Orpo vompatti masentui – sitten hoitaja keksi apuvälineen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Eläintenpelastuksessa olevat työntekijät joutuvat näkemään usein orvoksi jääneitä ja kaltoin kohdeltuja eläimiä, jotka voivat alkaa masentumaan. Onneksi pelastuseläinten parissa työskentelevät ovat oivaltaneet pystyvänsä antamaan lohtua eläimille pehmolelujen avulla.

Tonka-nimisen vompatin emo kuoli aiemmin auto-onnettomuudessa, mikä oli Tonkalle melkoinen shokki. Orvoksi jäänyt Tonka kuljetettiin Metro-lehden mukaan Billabong Sanctuary -eläintensuojelualueelle, joka sijaitsee Townsvillen lähettyvillä Queenslandissa. Alueen hoitajat huomasivat nopeasti, että Tonka on masentunut.

Hoitajat alkoivat hoitamaan Tonkaa vompatilta näyttävän pienen pehmolelun avulla. Tonka kiintyi pehmoleluun heti ja niistä tuli välittömästi erottamattomat. Yleensä eläimet unohtavat pehmolelun kun niiden olo alkaa kohenemaan, mutta jo seitsemän vuotta täyttäneelle Tonkalle pehmolelu on edelleen niin rakas, että se kuljettaa sitä koko ajan mukanaan.

Uusimmat