Huolestuttava väite: Kännykkä vanhentaa ihoasi ennenaikaisesti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Elektroniikasta tulevan sinisen valon on tiedetty jo kauan olevan haitaksi ihmisille. Television ja tietokoneen tuijottamista ennen nukkumaanmenoa suositellaan vältettävän, koska sininen valo kuumentaa aivoja eikä ihminen saa nukahdettua.

Nyt siniselllä valolla on huomattu olevan vaikutuksia myös ihmisten ihoon. Sinisellä valolla on ThinkThank-kanavan mukaan negatiivisia vaikutuksia ihmisen ihoon. Siniselle valolle altistuminen voi hidastaa ihon kykyä korjata itseään.

Valon vaikutus dna:han johtaa myös ihon nopeampaan väsymiseen ja vanhenemiseen, mikä ei varmastikaan kuulosta hyvältä etenkään puhelinta paljon työssään käyttäville ihmisille.

Television ja tietokoneiden näytöt ovat yleensä pienen etäisyyden päässä ihmisestä. Puhelimesta tulee kuitenkin nykyään samaa haitallista valoa, sillä monilla on jo käytössään isolla näytöllä varustettu älypuhelin. Puhelinta pidetään suoraan posken kanssa ihokontaktissa, minkä vuoksi iho altistuu negatiivisesti vaikuttavalle valohoidolle todella usein.

Monien yrittäjien päivät kuluvat puhelimessa puhuen. Puhelinta kannattaisi välillä vaihdella puolelta toiselle eikä pitää saman korvan vieressä. Suoraa ihokontaktia välttääkseen monen paljon puhelimessa puhuvan kannattaisi vakavasti harkita handsfree-kuulokkeita.