Tutkimus: Juusto yhtä addiktoivaa kuin huumeet

Ruoka Terveys · Annukka Heikkilä

Monet rakastavat juustoa eivätkä ole saada siitä tarpeekseen. Juuston syömistä pidetään kuitenkin pienenä paheena ja herkkuhetkien tarjottavana, koska se sisältää paljon rasvaa ja energiaa. Rasvaisuudesta huolimatta ihmiset eivät pysty vastustamaan juuston kiusausta. Onneksi uusi tutkimus kertoo viimein syyn siihen, miksi juusto on niin vastustamatonta.

Mirror-lehti kertoo Michiganin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa selvitettiin mitkä ruoat ovat addiktoivimpia. Addiktoivat ruoat stimuloivat aivoissa samoja mielihyvää tuottavia alueita kuin esimerkiksi huumeet, mikä kertookin sen, minkä vuoksi osa ihmisistä ei pystykään vastustamaan itsensä syömistä yltäkylläisyyteen asti.

Juuston rasvaisuus vei monet juustoa sisältävät tuotteet addiktoivien ruokien kärkeen. Tutkijat saivat selville, että rasvaisten maitotuotteiden, kuten juuston, addiktoiva vaikutus johtuu niiden sisältämästä kaseiini-nimisestä kemikaalista.

Kaseiini hajoaa ruoansulatuksen aikana ja vapauttaa kehossa opiaatteja, jotka kulkeutuvat aivoissa suoraan kipua, palkitsemista ja addiktioita säätelevään alueeseen. Opiaatit pelaavat dopamiinin ja hyvänolonkeskuksen vastaanottimilla ja laukaisevat addiktoivan tekijän aivoissa, minkä vuoksi ihmiset nauttivat juuston syömisestä ja haluavat sitä lisää.