Lomalla luksusta pikkurahalla – 8 vinkkiä edullisiin erikoisuuksiin

Lux Matkailu · Terhi Piiroinen

Osa ihmisistä saattaa vältellä matkustamista pienen budjetin takia. Onneksi maailmalla on myös edullisia tapoja matkustaa ja kokea päätä huimaavia seikkailuja. Lonely Planet on vinkannut matkakohteita, joissa voi saavuttaa erikoista luksusta pikkurahalla.

Matkaoppaita julkaiseva Lonely Planet listaa ensimmäiseksi vinkikseen Islannissa sijaitsevan rannan, jolta löytyy porealtaita lekottelua varten. Kyseessä on Reykjavikissä sijaitseva Nauthólsvíkin kuumat lähteet, ja paikka on suosittu matkailijoiden sekä paikallisten keskuudessa.

Kuva, jonka meg (@elsiemarley) julkaisi

Toisena vinkkinä kerrotaan Ranskassa sijatseva Grassen kaupunki, joka on hajuvesiteollisuuden keskuspaikka. Siellä voi muun muassa tehdä itselleen parfyymeja, jotka miellyttävät myös omaa nenää. Hajuveden voi valmistaa 45 eurolla.

Saksassa voi puolestaan yöpyä kuin kuninkaalliset konsanaan. Jugendherberge Burg Stahleckin linna sijaitsee Bacharachissa ja se toimii nykyään hostellina. Sängyn voi varata muutamalla kympillä yhdeksi yöksi.

Hong Kongissa on mahdollisuus ruokailla edullisesti Michelin-tähtiä saaneessa Tim Ho Wan -ravintolassa. Lontoossa sen sijaan voi nauttia drinkkejä edullisesti viemällä ravintolaan oman viinapullon mukanaan. BYOC-ravintolan baarimikot valmistavat juomia asiakkaiden itse tuomista alkoholeista.

Las Vegasissa pääsee nauttimaan VIP-tason kohtelusta täyttämällä tietonsa Free Vegas Club Passes -yrityksen nimilistalle. Yritys lähettää tekstiviesteillä kutsuja ilmaisiin allasbileisiin ja kertoo ravintoloiden maksuttomista sisäänpääsyistä ensimmäisenä.

Marokossa on mahdollista nauttia spa-hoidoista edullisesti, mikäli nauttii niistä paikallisten suosimissa kylpylöissä. Itä-Afrikan safareille kannattaa puolestaan matkustaa sesonkiajan ulkopuolella, ja tällöin lippujen hinnoista voi säästää jopa 40 prosenttia.