Lapsi puettiin huumeparoni Pablo Escobariksi – someraivo repesi heti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Facebookissa leviää parhaillaan video pikkulapsesta, joka on puettu Halloweenina pahamaineiseksi kolumbialaiseksi huumparoni Pablo Escobariksi. Break-sivuston jakama video on herättänyt sosiaalisessa mediassa sekä huvittuneisuutta että nettiraivoa.

– Pikku Pablo Escobar johtaa suurinta Snickers-kartellia, videon kuvauksessa todetaan.

Latin Times -sivuston mukaan osa verkon käyttäjistä paheksui vanhempien päätöstä pukea lapsensa huumeparoniksi. Ihmiset huomauttivat muun muassa, että Pablo Escobar oli vastuussa tuhansien ihmisten murhauttamisesta. Video keräsi kuitenkin myös runsaasti kehuja ja kommentteja, joissa sitä pidettiin hauskana.

Pablo Escobar oli kolumbialainen huumeparoni, joka ansaitsi suuria summia rahaa kokaiinin salakuljettamisella. Mies tapettiin poliisin erikoisjoukkojen toimesta vuonna 1993 hänen karattuaan vankilasta. Escobarin elämään on perehdytty sittemmin muun muassa Netflixin Narcos-sarjassa, jossa häntä näyttelee brasilialainen Wagner Moura.

Tiny Pablo Escobar Is Ready For Halloween

Little Pablo Escobar runs the biggest fun size Snickers cartel…

Lähettänyt Break 27. lokakuuta 2015